Hämeenlinnalainen antiikki- ja designliike.Antiikki-, taide- ja keräilyalan tapahtumia Etelä-Suomessa.
Antiikki-, taide- ja keräilyalan tapahtumia Etelä-Suomessa.Antiikki-, taide-, design- ja keräilyalan linkkejä.





HÄMEENLINNAN ANTIIKKI-, TAIDE- 
JA KERÄILYMESSUT 29.8. - 30.8.2015

Järjestimme elokuun viimeisenä viikonloppuna  antiikki-, taide- ja keräilymessut uudella Hämeenlinnan urheilutalolla, eli Elenia Arenalla osoitteessa Härkätie 17 

Tapahtuma oli avoinna yleisölle molempina messupäivinä klo 10-16. Sää ei suosinut tällä kertaa tapahtumaa; molempina messupäivinä vietettiin lämmintä, kesäistä päivää alkuiltapäivään saakka ja molempina päivinä messupaikalla myös satoi klo 14.00 jälkeen, lauantaina poikkeuksellisen rajusti.

Tapahtumassa oli tarjolla esimerkiksi antiikki- ja taide-esineitä, lasia, posliinia, keramiikkaa, vintagea, retroa, designiä, hopeaa, koruja, kelloja, rahoja, postimerkkejä, kortteja, militariaa, keräilyleluja, kirjoja, lehtiä, äänilevyjä, vanhoja tekstiilejä, yms.

Keräilyalan yhdistyksistä olivat mukana Etelä-Hämeen Numismaatikot ry ja Hämeenlinnan Postimerkkikerho ry.

Mestarientisöijät ry:n osastolla messuvieraat saivat opastusta oikeaoppisesta vanhojen huonekalujen kunnostuksesta ja siinä käytettävistä työvälineistä ja tarveaineista. Osastolla oli työnäytöksiä maalinpoistosta.
Lisätietoja tapahtumasta antaa messuisäntä Hannu Tienhaara, puhelin 050 5257 464 tai s-posti laatumessut@laatumessut.com

(Tapahtuman  tietoja päivitetty 3.9.2015)