Hämeenlinnalainen antiikki- ja designliike.Antiikki-, taide- ja keräilyalan tapahtumia Etelä-Suomessa.
Antiikki-, taide- ja keräilyalan tapahtumia Etelä-Suomessa.Antiikki-, taide-, design- ja keräilyalan linkkejä.





HÄMEENLINNAN ANTIIKKI-, TAIDE- 
JA KERÄILYMESSUT
31.1. - 1.2.2015

Järjestimme tammi-/helmikuun vaihteessa antiikki-, taide- ja keräilymessut Hämeenlinnassa  ensimmäistä kertaa uudella urheilutalolla, eli Elenia Areenalla osoitteessa Härkätie 17. Tapahtuma oli avoinna yleisölle sekä lauantaina 31.1. että sunnuntaina 1.2. klo 10-16.

Tapahtumassa oli tarjolla 42 osastolla esimerkiksi antiikki- ja taide-esineitä, lasia, posliinia, keramiikkaa, vintagea, retroa, designiä, hopeaa, koruja, kelloja, rahoja, postimerkkejä, kortteja, militariaa, keräilyleluja, kirjoja, lehtiä, äänilevyjä, vanhoja tekstiilejä, yms.

Hämeenlinnan Postimerkkikerho ry:n osastolla oli esillä filateelinen Sibelius 150 -vuotisjuhlanäyttely Klaus Juvaksen ja kerhon jäsenten kokoelmista. Keräilyalan yhdistyksistä oli mukana myös Exlibris Aboensis ry Turusta.

Tapahtuman siirto sekä uuteen järjestämispaikkaan että uuteen ajankohtaan oli onnistunut valinta. Lauantain kävijämäärä oli kuuteen vuoteen vilkkain yksittäinen messupäivä messuillamme Hämeenlinnassa.

Sunnuntaita vastaan yöllä alkoi lumisade, joka jatkui lähes koko toisen messupäivän ajan. Tämä pudotti sunnuntain kävijämäärän vain normaaliksi, mutta koko viikonlopusta tuli kuitenkin yksi vilkkaimmista Hämeenlinnassa vuoden 2008 jälkeen.

Lisätietoja tapahtumasta antaa messuisäntä Hannu Tienhaara, puhelin 050 5257 464 tai s-posti laatumessut@laatumessut.com

(Tapahtuman  tietoja päivitetty viimeksi 3.2.2015)