Hämeenlinnalainen antiikki- ja designliike.Antiikki-, taide- ja keräilyalan tapahtumia Etelä-Suomessa.
Antiikki-, taide- ja keräilyalan tapahtumia Etelä-Suomessa.Antiikki-, taide-, design- ja keräilyalan linkkejä.





HÄMEENLINNAN ANTIIKKI- JA KERÄILYMARKKINAT + KÄSITYÖLÄISTEN LAHJATORI 13.11.-14.11. 2010

Järjestimme Hämeenlinnassa marraskuun toisena viikonloppuna Antiikki- ja keräilymarkkinat täydennettynä käsityöläisten lahjatorilla.

Tapahtumapaikkana oli Urheilutalo Hämeenkaari osoitteessa Hämeensaarentie 3. 

Markkinoilla oli mukana ennätykselliset 69 kauppiasta ja myynnissä oli esimerkiksi lasia, posliinia, keramiikkaa, vintagea, retroa, designia, hopeaa, koruja, kelloja, rahoja, postimerkkejä, kortteja, militariaa, keräilyleluja, kirjoja, lehtiä, äänilevyjä, vanhoja tekstiilejä, yms. vanhaa keräilyllistä tavaraa.

Keräilyalan yhdistyksistä olivat mukana Hämeenlinnan Postimerkkikerho ry. ja Suomen Puhelinkorttien keräilijät ry. 

Lahjatorilla oli myynnissä kotimaisten kädentaitajien yksilöllisiä ja laadukkaita tuotteita esimerkiksi isänpäivä- tai joululahjoiksi. 

Kaikki tarjolla olleet myyntipaikat sekä antiikki- ja keräilymarkkinoiden että lahjatorin alueelta  ennakkovarattiin jo hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.

Tapahtuma onnistui antiikki- ja keräilypuolen kauppiaiden osalta hyvin, mutta käsityöläisille tämä tapahtuma ei ollut saadun palautteen perusteella mikään suuri menestys. Kuitenkin yleisöpalauteessa erityisesti kiitettiin käsityöläisen ja yksityisten keräilijöiden mukanaoloa.

Kävijämäärä oli kuitenkin ennätysmäinen; paras kaikista vuoden 2010 aikana järjestämistämme Hämeenlinnan tapahtumista ja kolmanneksi paras viimeisen viiden vuoden ajalta Hämeenlinnasta
Lisätietoja tapahtumasta voi tiedustella messuisäntä Hannu Tienhaaralta, puh. 050 5257 464 tai sähköpostilla laatumessut@laatumessut.com